tiistai 3. joulukuuta 2013

Talvi?

Anteeksi, mutta missä kaikki lumi on? Kertakaikkisen ankea "talvikeli" meillä täällä. Pienin lapsi on yltäpäältä kurassa hoitopäivän jälkeen, se kura ja hiekka kulkeutuu kaikkialle. Joko voisi saada kauniin valkoisen lumipeitteen kuran peitoksi? 

Kello on 00:36 yöllä tällä hetkellä. Unesta ei ole tietoakaan. Syksyisin (tämänhetkinen säätila voidaan luokitella syksyksi) olen normaaliakin väsyneempi, mikä tuntuu olevan melko yleinen ilmiö, ihan näin pikaisesti yleisestä haukottelun määrästä päätellen. Väsymyksestä huolimatta unettomuus on sitkeä vaiva. Olen koittanut useamman päivän sinnitellä ilman lääkitystä, jotta saisi elimistön tajuamaan mitä pitää tehdä. Ei tajua.

Marraskuusta ja lokakuun lopusta olisi kerrottavaa, oli tosiaan Halloween-juhlat, Tampereen reissu, kylpyläreissu lasten kanssa ja ensimmäiset pikkujoulut. Koitan päivemmällä saada postaukset tehtyä. Tulevasta sen verran, että nyt viikonloppuna mies pitää bändin pojille pikkujoulut meillä, minä karkaan siksi ajaksi hotelliin viettämään laatuaikaa itseni kanssa :) ajattelin shoppailla jouluostoksia, käydä syömässä jossakin ja nukkua (ainakin yrittää..). Ensi viikolla onkin meidän osaston omat pikkujoulut. Olen ohjelmasuunnittelussa mukana, se on kyllä edelleen vähän vaiheessa..

Sain avoimen AMK:n hoitotyön kokonaisuuden suoritettua kunnialla. Erittäin tarpeellinen kurssi oli kaikenkaikkiaan, etenkin kakkostyöni (vanhuspuolella) kannalta, mutta toki toi uusia asioita myös päivystysröntgenissä työskentelyyn. Anatomian osalta kertaus oli tarpeen, pääsin loistamaan tentissä ja arvosanaksi tuli 5. Enpä tosin röntgenhoitajalta hyväksyisi vähempää. Olen kovin vaativa itseäni kohtaan, etenkin näissä opiskeluasioissa. Täydellisyyden tavoittelu johtaa usein siihen, että on vaikea lopettaa ajoissa, hyvänä esimerkkinä ylipitkät esseet.. 

Keväällä on edessä lisää opiskelua, kerron siitä lisää myöhemmin.. Mutta kovin olen siitä innoissani :) myös hallinnon opinnot kiinnostaisivat jossakin vaiheessa, mutta toistaiseksi "tyydyn" nyt tähän mitä on tulossa. 



sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sunnuntaita!

Lauantaiyö töissä oli todella hektinen, joten aamulla kotiin päästyäni olin aivan loppu. Nukuin pitkälle iltapäivään ja kun viimein raahauduin alakertaan oli pari muutosta odottamassa. Mies oli ahkeroinut koko päivän, samalla kun oli hoitanut lapset! Takapihan muurikivet olivat päässeet paikoilleen, nyt on hieno muuri viittä vaille valmis, vain kansikivet puuttuu enää. Ensi keväänä saakin alkaa ideoimaan mitä laittaa kasvamaan uudistuneelle pihalle. Vielä pari räjähtänyttä ja satoa antamatonta marjapensasta pitää repiä pois, tulee lisää tilaa. Haaveissa olisi oma omenapuu..

Lisäksi eteiskäytävän päätyseinä on nyt kauniin musta, mies oli maalannut sen valmiiksi. Näyttää huikean paljon paremmalta mitä pelkkä valkoinen, höystettyinä hirveillä puunvärisillä listoilla.. hrr.. Hurautettiin kiirellä Bauhausiin hakemaan kasa uusia, valkoisia listoja. Oltiin paikalla vartti ennen sulkemisaikaa ja äkkiä napattiin ne kaikkein puhtaanvalkoisimmat listat, mitä valikoimista löytyy. Perusvalkoiset eivät omaa silmääni miellytä, liian keltaiseen taittuvainen värisävy, ja haluan seinät listoineen ihan valkoisiksi.
Olen myös kypsytellyt ideaa, että keittiön oviaukkoseinä maalattaisiin mustaksi. Sekin on entisten asukkaiden jäljiltä likaisen valkoinen, ja erinäisiä reikiä pitäisi saada piiloon. Myös keittiöstä vaihtuu puunväriset listat pois. Kuvia tulossa sekä muuriprojektista, että eteisen seinästä heti kun saan aikaiseksi.

Liikunnan osalta tämä viikko on mennyt ihan penkin alle. Olen ollut töissä joka ikinen päivä, eikä ole kertakaikkiaan saanut potkittua itseään edes lenkille. Nyt paremmalla motivaatiolla (ja ajankäytöllä?) kohti seuraavaa viikkoa. Huominen on vapaapäivä töistä, mutta opiskelua on tiedossa useampi tunti. Vakaana aikomuksena on lähteä salille.

Senkkiasian päätin niin, etten ostanutkaan uutta. Mamman perintösenkin tunnearvo on aivan valtava, ja toistaiseksi en pysty siitä nyt irrottautumaan :) Kunhan alakerran maalausprojektit saadaan joskus loppuun asti, niin uskoisin senkin sopivan sisustukseen vähän erilaisena yksityiskohtana. Senkin yläpuolella möllöttää seinäkello tällä hetkellä, mutta seinä huutaa kyllä jotain hyllyä. Varovasti haaveilen valkoisesta String Pocketista..
String Pocket valkoinen - valkoinen - String


Kohta on Halloween! Miehen tasavuosisynttäreitä juhlistetaan tänä vuonna vähän isommilla pippaloilla Halloween-teemalla, joten seuraavat pari viikkoa sujuvat juhlia valmistellessa :) Onneksi viimeisimmältä Edinburghin reissulta tuli haalittua mukaan valtava määrä Halloween-koristelumateriaalia, joten sen kanssa ei hätää. Tilasin oman pukuni Punanaamiosta, en ehdi missään välissä itse kauppaan jonottamaan ja ihmettelemään pukuja. Jos tilaamani puku ei olekaan sopiva, olen ihan pulassa :D

Ja junaliput tuli varattua marraskuun ekalle päivälle, näillä näkymin päästään parhaan ystäväni kanssa vihdoin viettämään laatuaikaa ihan kahdestaan :)

Lapsilla on syysloma ensi viikolla, pientä ylläriä olen heille suunnitellut, siitä lisää myöhemmin..


lauantai 12. lokakuuta 2013

Yöhaaveita

Nyt on meneillään mukavan hektinen lauantaiyövuoro, välissä taukoja, joiden aikana voi selailla sisustusblogeja ja haaveilla kaikesta ihanuudesta, jota haluaisi kotiinsa. Minun haaveenani on mustavalkoisuus ripauksella jotain sen hetkistä suosikkivärisävyä. Haluan puunvärisyyden (jota kodista tällä hetkellä löytyy yli oman tarpeen..) minimiin, ihan pieneen, ellei olemattomaan rooliin. Uusin projekti, joka aloitettiin tänään, on eteiskäytävän päätyseinän (siis sen, jossa on väliovi tuulikaappiin/pikkueteiseen, mikä se oikea termi onkaan) maalaaminen mustaksi. Tällä hetkellä väri on vähän likaisen valkoinen. Hyi. Olen eteiskäytävää visioinut mielessäni pitkään ja hartaasti. Alunperin ajattelin vaaleaa maitokahvivärisävyä seiniin, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä valkoinen on oikea valinta. Puhtaan valkoinen väri on harmonisen kaunis, se luo eräänlaista rauhallisuutta. Se on joidenkin mielestä vähän kylmäkin sävy, mutta itse en näe sitä asiaa niin. Uusi puhtaampi valkoinen maalipinta seiniin, ehkä jotain valoa heijastavaa maalia, ei missään nimessä mattapintaa. Ja se päätyseinä tosiaan mustaksi.

Toinen asia, mitä tänä yönä olen pohtinut ja ihastellut, on Eero Aarnion desing. Tupla Kupla -valaisimista olen haaveillut jo pitkään.
  Pöytävalaisin Tupla Kupla, S-koko, AARNIOTPS, 1

Haluaisin jokaista kokoa, minulla on melkein jo paikatkin niille valittuna :)

Luonnollisesti sitten myös Ghost on aivan hurmaava mielestäni. Jotenkin sopisi loistavasti yläkerran "rokkibaariin", jonne muuten pitäisi hankkia uusi tv-taso. Tässä asiassa varmaan Ikea lienee varmin valinta, jotain kiiltäväpintaista Beståa ehkä.. ?

Mutta Ghost:

Pöytävalaisin Ghost, AARNIOGHOSTP, 1

Tottakai myös Hello on jotenkin hauskuudessaan miellyttävä.

Pöytävalaisin Hello, AARNIOHELLO, 1

Ei varmaankaan yllätä mitenkään, että myös Ponyt ovat mieleeni.
Sekä vanhempi versio, että uudempi.
Istuin Pony, valkoinen, AARNIOPONYV, 1

On ollut todella mukavaa ajella yövuorojen jälkeen aamulla kotiin, kun aurinko nousee ja syksyn ruskaloisto hehkuu kauniina. Kotipihallakin hehkuu syksyn väriloisto.

Nurmikko on saanut lehtipeitteen :)

Näin kaunis auringonnousu tervehti väsynyttä yötyöläistä.
Lisää kuvateksti

perjantai 11. lokakuuta 2013

Walldesign

Yövuoro on kulunut mukavasti potilastyön ohessa sisustusblogeja selaillen ja erilaisia sisustukseen liittyviä nettikauppoja koluten. Yhden, josta tulen varmasti tilaamaan jotakin, haluan erityisesti mainita tässä. Eli Walldesign ! Kaikkien mustavalkoista sisustusta rakastavien (kuten minä!) kannattaa käväistä heidän sivuillaan katsomassa tarjonta. Myös toki muun värisiä sisustustauluja löytyy, saatavilla on myös julisteita ja ihania postikortteja!

Tässä siis esimerkkikuvina muutama ihanuus, kaikki kuvat otettu Walldesignin sivuilta.

Do what you love

Mustavalkoisia postikortteja A6

Manifesto

Worth it

torstai 10. lokakuuta 2013

Ihana syksy!

Aivan ihana väriloisto tuolla ulkona. Tänään on satanut kaatamalla, koitin nukahtaa päiväunille kuunnellessani sateen ropinaa peltikatolla. Minua se ääni ei häiritse yhtään, päinvastoin. Yövuorot siis alkavat tänään, siitä siis päiväunien tarve.

Tämä koko viikko menee työn parissa, ainoan vapaapäiväni, joka oli eilen, uhrasin kakkostyölleni vanhusten parissa. Eikä ole mikään negatiivinen uhraus, vaan kovasti pidän siitäkin työstä, päätyöni kun on hyvin teknistä ja päivystystyönä toki kiireistä, tilanteet vaihtuu nopeasti ja koko ajan tietynlainen vire päällä. Vanhusten parissa aika hidastuu.

Viikko on koko perheelle taas peruskiireinen. Itselläni paljon töitä, lapsilla harrastukset, pitäisi takapihan muurikivet vihdoin saada aseteltua paikoilleen ennen pakkasten tuloa, lisäksi täytyy Salossa käydä katsomassa yhtä lipastoa, jonka saatan haluta meille. Mamman ihana perintösenkki saa lähteä viettämään eläkepäiviään Raumalle. Haluan valkoisen senkin/lipaston tilalle. En raaski maalata ikivanhaa, alkuperäisolomuodossaan olevaa senkkiä :I Pojalla on koulussa koeviikko, tällä viikolla on yhteensä kolme koetta. Minulla on tapana kysellä ja tehdä harjoituskokeita, jospa niistä keinoista olisi hyötyä siinä, että asiat jäävät mieleen.

Viikonloppuna oltiin miehen kanssa häissä vieraina. Kävin teettämässä juhlakampauksen Hiushuone Klipsissä. Tämä oli toinen kerta, kun käytän heidän palveluksiaan ja olen ollut hyvin tyytyväinen. Ensimmäisen kampauksen näkee aikaisemmista postauksista. Halusin tällä kertaa taas kiharoita, koska olen niin huono tekemään niitä itse. Ostin viime viikolla Remingtonin kiharrusraudan, jospa vihdoinkin saisi itsekin kohtuullisia kiharoita tehtyä! Ongelma on vaan hiusten pituus ja määrä, ei meinaa käsien notkeus ja kärsivällisyys riittää kihartamiseen :/ Mutta tosiaan, olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Kampaaja teki kiharat tarkoituksella todella "kikkuraisiksi", koska näin pitkissä hiuksissa ei mitkään löysät kiharat pysy, hiukset painavat jonkun verran ja kihara "venyy" :) Koko illan pysyi kiharat, vaikkakin ei niin tiiviinä mitä alkuun, mutta näyttävinä kuitenkin.



Mekko EMP ja bolero Zalando


Syksyistä kynttilätunnelmaa <3 Toinen kynttilänpalvojaukkeleista on menettänyt tapaturmaisesti osan kädestään :/


torstai 3. lokakuuta 2013

Kuvia

Kävelysauvat, rakkaat lenkkitoverini. Ja olivat toki ostaessa sieltä halvimmasta päästä :D Ei ole vielä ollut tarvetta hifistellä sauvojen kanssa.
Ainiin, tilasin muuten Gazozilta treenihousut. Aivan ihania vaatteita siellä myynnissä, näyttävät hyviltä, joten ihan mielenkiinnosta tilasin nuo housut kokeiluun. Pehmeää, hyväntuntuista materiaalia ja näyttävät kivalta. Klikkailkaa katsomaan: Gazoz
Gazozin treenihousut, haba ja mahamakkara :D

Todella taiteellinen (*kröh*) selkäkuva. Ei mennyt kuvan otto ihan Strömssötyyliin, mutta sinne se haba piirtyy mukavasti.

Tällaisen kolhun tarjoili puupenkki :(

It's Halloween soon! :) On muuten aika pahaa tuo juoma.

Viiiuuuuh...

...sinne se aika taas vierähti. Piti kolmannesta lomaviikosta tehdä oma postaus, en kerinnyt. Sen jälkeen oli kaksi työviikkoa, ja nyt olen taas viikon lomalla. Alkaa tämän vuoden vuosilomapäivät olla käytetty. Tammikuussa olisi vielä muutama lomapäivä, siitä sitten odottelemaan seuraavaa kesälomaa.

Elämä on ollut hyvinkin työ- ja opiskelupainotteista tässä viimeiset viikot. Koulussa on menossa hyvin intensiivinen vaihe, luentoja on paljon, sekä kirjallisia töitä kasaantuu. Siihen päälle normityö, treenaus (sen minkä ehtii) ja perhe-elämä, niin ei tarvitse miettiä ajankäyttöään mitenkään erityisesti :)

Olen tässä vähän vierastanut sellaista perusjumppaa, kun on niin "rautaorientoitunut", mutta eräs opiskelijatuttava vetää naisvoimistelijoissa keskiviikkoisin kaikille sopivaa kuntojumppaa ja sai minut ylipuhuttua kokeilemaan. Yllättävän tehokasta on, omasta panoksesta tietysti riippuu jumpan rankkuus. Liityin mukaan täksi syksyksi, koitan ehtiä käymään. Olen koittanut panostaa rasvanpolttoon enemmän, sauvakävelyt viuhuvat ahkerasti. Salille toki pyrin pääsemään pari kertaa viikossa ainakin. Mukavaa huomata, että läskeilykesän jälkeen alkaa taas lihakset piirtymään ihon alle. Jalkaprässiin saa latoa lähes yhtä paljon painoa kuin keväällä, ja käsipainotreeneissä siirryin 10kg painoihin kokonaan, jätän ne alle 10kg jo pois. Tällä hetkellä treenaus on selkäpainotteisempaa, mitä aikaisemmin, jotain muotoa pitäisi selkään saada.

Tähän viimeiseen muutamaan viikkoon on mahtunut työpaikan koulutusristeily (hyvin perinteistä menoa oli :D), pojan leirikoulu, auton korjailua (juuri sen, jota minä käytän..), Turmion Kätilöiden uusimman levyn julkaisu (niiiiin hyvä levy taas :) !) ja vähäsen uusien asioiden opettelua töissä.

Isä kävi eilen kylässä, lupasin tehdä synttärikakun jo viime kuussa, nyt saatiin se vihdoin aikaiseksi.

Ja pikkuneidille kävi pieni tapaturma päiväkodissa tänään. Lumina oli kaatunut penkkiä päin, vasemman silmän alla on iso mustelma ja pieni ihorikko. Lähdin hakemaan tyttöä semihädissäni, mutta onneksi ei ollut sen pahemmin käynyt.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Toinen lomaviikko



Tämä toinen viikko on jotenkin hurahtanut ohi nopeammin, mitä ensimmäinen. Viikon päästä lauantaina onkin jo työpäivä, hui. Ensin täytyy hehkuttaa viime viikonloppua. Olipa ihanaa pitkästä aikaa lähteä miehen ja pienimmän kanssa mökille, sai olla vaan tekemättä mitään ihmeempiä. Ei tarvinnut stressata mistään asiasta tai kiirehtiä minnekään. Koska oli muinaistulien yö, laitoin mökin etupihan täyteen kynttilöitä ja lyhtyjä, sekä rantakallion nuotiopaikalle sytytettiin tuli. Sisällä mökissä paloi myös useita kynttilöitä. Oli todella kaunis ja rauhallinen yö. Istuttiin mökin kuistilla pitkälle aamuyöhön musiikkia kuunnellen ja jutellen. Naapurimökin örvellysjuhlat vähäsen latistivat tunnelmaa, mutta huumorilla suhtautuminen auttaa aina. Naapurissa pidettiin jonkun viisikymppiset, kyllä senkin ikäiset ihmiset osaavat möykätä ja riidellä humalassa. Esim. oliiveista keskusteltiin kiivaasti, sekä riitaa haastettiin. Asiaan kuului tietysti erinäistä laulumölinää ja kitaran rämpyttelyä. Onneksi oma musiikkitarjonta pelasti tilanteen, joku raja on silläkin, montako tuntia jaksaa kuunnella Hectoria humalaisesti ja kovaäänisesti tulkittuna..

Lähes koko viikon on ollut aivan mielettömän lämmin keli. Ikään kuin kesä ei vielä haluaisi luovuttaa paikkaansa syksylle. Vääjäämättä se syksy sieltä kuitenkin tulee, ilmassa on tiettyä kirpeyttä ja maaperän vahva tuoksu. Öisin näkyy kaunis tähtitaivas, sitä olen tälläkin viikolla monena iltana ihastellut. Mökillä, kaukana keskustan valoista, tähtitaivas loisti kirkkaana. Täällä kotonakin näkyy tähdet hyvin pilvettömältä yötaivaalta. 

Käytiin ensimmäistä kertaa ikinä uimassa Ruissalon kylpylässä. Itse kävin siellä kerran aikaisemmin alkukesästä, syömässä salaatin (ja vähän vakoilemassa tiloja), mutta tämä uintireissu oli ensimmäinen laatuaan. Kylpylä on pieni ja lähinnä asiakaskuntaan kuuluu vanhempaa väkeä. Altaita on kolme, joista yksi on poreallas. Allasosastolta pääsee ulos mereen uimaan ja terassille viettämään aikaa. Kesällä erittäin mukavaa ja ihanteellista. Tällä kertaa jäi meriuinnit väliin, mutta ulkona auringonpaisteessa oleiltiin hetki. Pikkuneiti jaksoi polskia 1,5 tuntia, hän on pienestä pitäen ollut varsinainen vesipeto. Paras asia neidin mielestä oli iso pallo, jota hän heitteli ja kanniskeli mukanaan altaassa. Vanhemmat saivat kanniskella neitiä sitten :) Mistään uimisesta hän ei vielä ymmärrä mitään, mutta vähän jo matkii muiden uintiliikkeitä.

Käytiin myös mökin lähellä olevalla Honkapirtillä syömässä. Mies ja tyttö söivät hernaria ja pannaria, itse "tyydyin" suklaakakkuun, kun ei ollut kasvissyöjälle sopivaa lämmintä ruokaa tarjolla. Kahvi oli erittäin hyvää, eikä kakussakaan ollut mitään vikaa. Pullaa, munkkia, kakkua ja kaikenlaisia herkkuja oli tarjolla niin paljon, että oli erittäin vaikea valita omaansa. Honkapirtti on todella kaunis kahvila hyvällä paikalla. Vierestä menee luontopolku, Honkapirtin viereen voi jättää autonsa ja lähteä vaikka pienelle kävelylenkille kauniin Ruissalon maisemiin. Tästä linkistä Honkapirtin sivuille.

Muinaistulien yö

Vähän huumoriakin mukana..

Huono kännykkäkuva etupihan valoloistosta

Lumina Honkapirtillä

Muru Honkapirtillä

Honkapirtti

Honkapirtti

Honkapirtti

Honkapirtti

Honkapirtti

Rakkaat Honkapirtin pihalla

Honkapirtti

Ruissalo on mielettömän kaunis paikka. Ikivanhoja puita, vihreyttä, luonnon taideteoksia kauneimmillaan. Ruissalo kuuluu tammimetsävyöhykkeeseen, siellä on useita luonnonsuojelualueita. Lisätietoja Ruissalosta löytyy TÄTÄ klikkaamalla. Suosittelen Ruissalossa visitoimista kaikille Turkuun suuntaaville lomalaisille ja turisteille. Ruissalosta löytyy siis tosiaan kylpylä sekä uimaranta, kahviloita, golfkenttä, luontopolku.. Jo pelkästään luonnon takia kannattaa käydä kääntymässä. Ja kaikkihan tietävät Ruisrockin, eikö vaan?

"Ruissalo on saari, puoli peninkulmaa Turusta, missä kaikki, mikä luonnossa on ihanaa ja lumoavaa, näyttää kohdanneen yhdessä pisteessä. Suuret ja mahtavat tammilehdot herättävät synkän ja juhlallisen tunnelman. Näyttää siltä, ikäänkuin luonto olisi huvitellut luonnostelemalla suunnitelmia useihin englantilaisiin puutarhoihin, joita hän ei ole nähnyt hyväksi saattaa loppuun. Jos joku joka rakastaa kaikkea kaunista matkustelee etsimässä maalauksellisia paikkakuntia isänmaassani ja haluaa kunnioittaa käynnillään myös Suomea, ei hänen pidä unohtaa tätä paikkaa."
Runoilija Michael Choraeus Åbo Tidningar -lehdessä 12.8.1799


Viikko on myös opiskelun suhteen ollut kiireinen. Luentoja on ollut jonkun verran ja tietenkin tehtäviä on saanut tehdä. Olen ihan superinnokas opiskelija tällä hetkellä, nenä on tenttikirjoissa kiinni joka päivä, teen tehtäviä etukäteen.. Voi kunpa olisi ollut tällainen motivaatio nuorempanakin, näyttäisi todistukset vähän paremmilta. Ensi viikon tiistaina alkaa muuten se fysiologian kurssi, jonka mainitsin jo aikaisemmassa päivytyksessä. Sitä myös innokkaasti odotellessa.. :)

Perjantaiaamuna käväisin Turun keskustassa asioilla. Yhdeksältä oli menoa, olin keskustassa jo kahdeksan pintaan ja käväisin Cafe Brahessa aamupalalla. Omnom.
 

Treenaamisen suhteen olisi ollut tälläkin viikolla parannettavaa. Kaksi salikertaa on mahtunut kalenteriin, sekä yksi 1,5h:n kävely. Sitten on ollut lasten kanssa ulkoilua, metsäretki heidän kanssaan ja sen sellaista "arkiliikuntaa". Sunnuntai-illalle on varattu jumppa, se on ilmainen esittelyjumppa läheisessä kuntokeskuksessa, käyn testaamassa. Painoa pitäisi nyt konkreettisesti saada tiputettua, lihaksia ja voimaa on, mutta läskikerros lihasten päällä ottaa päähän. Enemmän aerobista siis..


torstai 29. elokuuta 2013

Ensimmäinen lomaviikko

Tämän piti olla se supermegatreenausviikko. Fuck it, näin suoraan sanoen. Koko perhettä (paitsi sitä keskimmäistä lasta) riivannut flunssa on kaiketi jotenkin pyrkinyt minunkin elimistööni, olotila on ollut aika pitkälti "raato" :/ Vaikkei varsinaista flunssaa ole ollut niin yskää kyllä ja ihmeellistä vetämätöntä oloa. Syytän tästä kyllä myös pitkää, rankkaa työkesää. Kesäkuussa oli viikko lomaa, se meni ohi aivan huomaamatta ja muutoin on koko kesän saanut painaa töitä, etenkin runsaasti yövuoroja. Ylitöitäkin on tullut tehtyä ihan kiitettävästi. Se on tietysti oma valinta, mutta joskus tuntuu, että vähempikin riittäisi. Työnarkomania on ilmeisesti periytyvää. Lapsuudenkodista on saanut mallin vahvalle työmoraalille ja ahkeralle työnteolle. Ihan liiankin kanssa välillä siis. Samaa kaavaa toistan itse. Pankkitili kiittää, kroppa ei.

Maanantai meni semitajuttomana. En muista koko päivästä mitään. Selviydyin aamupäivästä taaperon kanssa, nukuin päiväunet samaan aikaan kuin pikkuneitikin. Iltapäivällä mies tuli töistä ja otti taaperon hoiviinsa, minä jatkoin nukkumista lähes iltaan asti. Oli _väsymys_. Tiistai oli myös raatoilupäivä, mutta olin enemmän jo mukana tässä maailmassa. Keskiviikkona alkoi avoimen AMK:n kurssi, oli ensimmäinen luentokerta. Innokkaana olin jo hankkinut kirjankin valmiiksi ja lueskellut sitä etukäteen. Motivoituneena oppilaana odotan seuraavaa luentokertaa! Aihe on mielenkiintoinen, ihan sitä hoitotyötä siis, mutta oman alan koulutuksessa sitä oli paljon suppeammin mitä sh/th/kätilökoulutuksessa, ja olen jo pitkään miettinyt osaamiseni laajentamista. Näinhän se onnistuu kätevästi. Teen kurssia kätilöopiskelijoiden ryhmän mukana, ihan lukujärjestyksen mukaan. Opiskelu on ihanaa :)

Keskiviikkona käytiin iltalenkittämässä anoppilan koirat. Tulee vähän "ylimääräistä" liikuntaa kaikille osapuolille. Lisäksi torstaisia vieraita odotellessa hurahti kolmisen tuntia siivotessa. Se kyllä tuli tarpeeseen. Meillä oli nimittäin aivan räjähtänyttä. En kestä sotkua :( Se ahdistaa ja estää keskittymästä mihinkään. Mitä siistimpi koti, sitä parempi mieli. En nyt sentään joka viikko jaksa lattioita hinkata, mutta sellainen yleissiisteys, tavarat paikoillaan, on suotavaa. Muiden sotkuisista kodeista en välitä, eihän minun niissä tarvitse asua. Jokainen tavallaan. Meillä näin siivousnatsityyliin ;)

Torstaina (nythän on siis kello yli keskiyön ja käytännössä perjantai) jaksoi jo paneutua liikuntaan taas. Olotila on paljon parempi, terveempi. Muut ovat edelleen flunssassa, paitsi siis neiti keskimmäinen. Ei mitään flunssaan viittaavaakaan vieläkään hänellä. Tein vatsalihastreenin ja illalla lähdin sauvakävelylle. Nyt tulee taas jo yhdeksän jälkeen pimeä. Täällä on iltaisin melko hiljaista, yksi juoksija ja pari koiranulkoiluttajaa tuli vastaan. Siivoukseen sai kulutettua aikaa tänäänkin. Sain ihania vieraita Ruovedeltä, rakas ihana ystävä lapsineen tuli yökyläilemään <3 Olikin ollut jo ikävä.

Työelämässä eletään jännittäviä aikoja. Yt-neuvottelut ovat käsillä ja kaikki ovat odottavalla kannalla sen suhteen, että miten tässä tulee käymään. Sairaanhoitopiirin pitäisi säästää huikeita summia, ja sitä ei enää millään pienillä toimenpiteillä toteuteta.. Joten saa nähdä. Hoitohenkilökunnan mielipide säästösuunnitelmista on ihan itsestään selvä. Palkanalennuksia ja lomautuksia mahdollisesti tiedossa.. Jokainen voi kuvitella, millä mielellä näiden suhteen ollaan.

lauantai 24. elokuuta 2013

Lauantaihysteria ja yllättävä sairastupa

Viime yönä tuli nukuttua nelisen tuntia, eikä tämäkään yö sen lupaavammalta näytä. Kello on kutakuinkin puoli kaksi yöllä ja odottelen, että pesukone pysähtyy, että saan pyykit kuivaajaan. Lapset 1 ja 3 (numerokoodit asioiden nopeuttamiseksi ;D) kehittivät flunssan itselleen tänään. Poika jaksoi uintitreenit vetäistä kunnialla läpi, mutta iltapäivällä oli jo veto pois, hermot kireällä ja lopulta iski migreeni. Useamman tunnin tajuttomuuden jälkeen sängystä nousi erittäinen tukkoinen ja yskäinen lapsi. Pienempi teki saman perässä (ilman migreeniä, mutta jotain vaivaa oli, kun särkylääkkeen jälkeen vasta kiukku laantui) illalla. Keskimmäinen, jolla on maailman ihmeellisin vastustuskyky, on edelleen aivan terve. Miehellä on kurkku kipeä ja itselläni oli hedari from hell, joka lieventyi Buranalla. Lisäksi leukanivelet ovat ihanasti särkeneet tänään, usein se ennakoi flunssaa. Eihän edellisestä ole aikaa kuin...hmm.. pari viikkoa?

Aamuvuoro oli aivan hysteerinen tänään. Väsyneitä ihmisiä, koneita, jotka eivät toimi, semituhmia lähetetekstejä ja kaiken huipentumana luuranko koki muodonmuutoksen Darth Vaderiksi ;D Väsyneenä lähtee homma ihan lapasesta. Muutenkin omaan suhteellisen vilkkaan mielikuvituksen, ja kun samanmielinen työkaveri osui työvuoroon seuraksi, niin johan saatiin mestariteos aikaiseksi. Tuli taas naurettua töissä sydämensä kyllyydestä. Näitä työkavereita en vaihtaisi mihinkään <3

Töiden jälkeen oli ylipirteys vielä päällä, pyyhkäisin pölyt olkkarista ja leivoin Lunan kanssa leipää. Sitten oli pakko luovuttaa ja hedari jyskytti jo suhteellisen vaativasti. Vietin useamman koomatunnin sohvalla. Jotenkin sieltä sai sitten revittyä itsensä ylös. Iltaa kohden piristyy kyllä aina. Pienin potilas tainnutettiin maidolla ja teletapeilla, isoin on vielä hereillä, tein pojalle sairaspedin sohvalle, saa siellä katsoa Netflixistä piirrettyjä vaikka aamuun asti, kunhan lepäilee ja ottaa rauhallisesti. Katsottiin yhdessä hetki Ankronikkaa. Vaikka on iso poika jo niin silti tykkää katsoa piirrettyjä äidin kainalossa. Ihanaa <3

Luminan puhe on aina vaan sujuvampaa ja hän poimii muiden puheesta uusia sanoja sanavarastoonsa koko ajan. Tänään oppi mm. sanan "haisee" :) Erittäin käyttökelpoinen sana arkikäytössä ;D

Päivän blääh-osuus oli se, että kuvittelin jaksavani vielä salitreenit tänään. Tai edes sauvakävelyä. En kyennyt mihinkään. Onneksi tuli siivottua jonkun verran vielä illemmallakin, pientä kalorinkulutusta sentään. Sen selästä koko päähän ulottuvan, kiristävän ja puristavan migreenityylisen särkyni kanssa en kyllä pystynyt mihinkään urheilullisempaan :/  Pitäisi varata aika hierojalle. Olen aivan jumissa kaikkialta. Notkea ja taipuisa kuin puupökkelö...

torstai 22. elokuuta 2013

Yövuorossa

Tämän viikon yövuoroista on meneillään kolmas, joka onkin viimeinen. Tähän vielä viikonlopun aamuvuoro+iltavuorokombo ja sitten on loma! Kyllä sitä on odotettukin. Melkein kolme viikkoa vapautta. Tai no... ensimmäinen viikko vapautta, kaksi viikkoa tiivistä opiskelua. Tarkoitus olisi suorittaa Avoimen AMK:n tarjoaman 17op:n hoitotyökokonaisuus. Lisäksi alustavasti olen ilmoittautunut fysiologian kurssille, mutta saa nähdä riittääkö aika kaikkeen.

Luminan päivähoito alkoi maanantaina. Muutama ensimmäinen päivä meni helposti ja hienosti, tyttö jäi mielellään leikkimään ja iloisesti siellä touhusi muiden mukana. Mutta nyt viimeisin aamu oli hankala. Ilmeisesti pikkuinen vihdoin käsitti, että hoitopaikkaan mennään usein ja sinne tosiaan jäädään koko päiväksi. Sydäntäsärkevää :/ Onneksi vuorotyön ja mummin avustuksella Luminan hoitopäivät ovat tällä hetkellä tosiaan korkeintaan 16kpl kuukaudessa. Olen positiivisella mielellä asian suhteen kuitenkin, ryhmän hoitotädit ovat mukavia ja tuntuvat olevan asialleen omistautuneita. Suhteellisen hyvillä mielin annan lapseni vieraille hoitoon. Suhteellisen siksi, että tiedän, että pienen lapsen paras paikka olisi kotona äidin ja/tai isän kanssa. Se ei kertakaikkiaan vaan nyt ole mahdollista. Olen monta syyllisyyden täyttämää pitkää yöllistä tuntia viettänyt asiaa pohtien, mutta ei se siitä miksikään muutu. Kaksi isompaakin kasvoivat normaaleiksi koululaisiksi päiväkodin tätien avustuksella, miksei sitten pieninkin.

Työviikko on todella intensiivinen. Yli puolen välin ollaan jo kuitenkin työtuntien suhteen. Edellinen rankka treeniviikko näkyi selkeästi alkuviikon fiiliksissä ja jaksamisessa. Tiistain salikäynti oli yhtä takkuamista ja todella tahmeaa toimintaa. Ihan kuin olisi kivirekeä raahannut perässään ja painot olivat yhtäkkiä moninkertaisesti painavampia kuin viikko sitten. Täytyy olla itselleen armollinen ja antaa kropalle mahdollisuus levätä. Tänään kulki treeni entiseen malliin erittäin loistavasti. Vain vasen polvi kiukutteli ilkeällä vihlonnalla niin, että kyykkäykset jäivät tekemättä. Harmitti. Keskityin sitten enemmän olkapäiden ja yläselän treenaamiseen, sekä pakaroihin erinäisillä laitteilla. Toki piti treenata myös vähäsen rintaa, hauiksia ja pohkeita. Olisihan se hienoa saada tuosta "hanurista" muokattua pyöreä, nätti takamus. Koolla ei niin väliä, mutta muodolla on :D

Tiedän, mihin tahtiin läski kropastani sulaa, eli mitään huikeaa äkillistä kaventumista en odota, mutta ihan mukava yllätys oli se, että tiistaina vaaka näytti -1.5kg vähemmän mitä viime viikon maanantaina. Joojoo, niin niin, lähinnä nesteitähän siinä on lähtenyt, mutta hurraan mielessäni silti :D 

Perjantaina meni dieetit ihan läskiksi, kirjaimellisesti. Työporukan kanssa tehtiin risteily m/s Rudolfinalla.
Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta kyseisellä aluksella. Monta vuotta olen kyllä miettinyt, että pitäisi tämänkin turkulainen juttu testata. Jotenkin olin ollut siinä käsityksessä, että kyseinen risteily sisältää hillittömät buffetit, mutta todellisuudessa buffet oli yksi pöytä, kahdessa tasossa. Eli mitään Viking Linen mättöbuffetin kaltaista on turha odottaa ;) Ruoka oli erinomaisen hyvää, siinä ei ole mitään valittamista. Turha kai edes sen enempää korostaa, että alkoholia kului myös. Vielä kun siitä ei tarvinnut itse maksaa mitään..  Työkavereiden kanssa illat ovat poikkeuksetta onnistuneita. Seura oli mitä parhainta ja illan mittaan käytiin hyviä keskusteluja.

Loppuviikon treenisuunnitelmissa olisi vielä (ainakin) yksi sali ja uintia. Jospa jostain saisi vielä revittyä aikaa sauvakävelyynkin... Ensi viikolla pitäisi ehtiä paremmin.

Arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti. Pojalla on uintitreeninsä, tytöllä tanssitunnit. Kouluaamuina herätään ajoissa, viikonloppuna otetaan rennommin. Mukavaa, kun on jotain rutiineja ;) Ilma on selvästi kylmempi ja sataa enemmän. Ei haittaa, minä tykkään. Olen vahvasti syksyihminen. Kesän kuumuus alkoi jo ottamaan koville. Odotan innolla syysmyrskyjä, väriloistoa, ihanaa syksyisen luonnon tuoksua..

Tässä vielä muutama kuva menneeltä viikolta:


Herkkuruokaa Rudolfinalla


Naantali

Naantali

Fiilistelyä Rudolfinan kannella

Viimeisiä kesäisiä päiviä viedään.. Pikkuneiti ja lemppariulkolelu: pallo!

Vielä viime viikolla tarkeni pelkällä T-paidalla

Muruseni <3

Luontobongailua mökkitiellä: Kettu!

Tässä ollaan päiväkodin pihalla ihmettelemässä kaikkea uutta ja kivaa

Tämä kuva on vähän vanhempi, mutta tosiaan tällaisen kampauksen kampaaja väänsi ystävän häihin

Tässä samainen kampaus, mutta toiselta puolelta. Ihana <3 Voi kun osaisi itsekin..

Tässä sitten ihana hikikuva viime viikkoisen kahvakuulatreenin jälkeen :D Kyllä oli pehi, mahi, nihi, sehi ja kaikki mahdollinen -hi!
Loppuun vielä kaunis laskeva aurinko, kuvattu Rudolfinan kannelta

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sunnuntaiblääh

Lyhyesti näin uniaikaan jo... Ensimmäinen intensiivinen treeniviikko on ollut antoisa. Yksi kahvakuula, yksi uintikerta, yksi sulkapallo ja kaksi salikäyntiä. Voi että olen kaivannut sitä hikistä raudan repimistä :D Jalkaprässissä saan toimimaan samat painot mitä keväälläkin, mutta penkiltä ei (tällä hetkellä!) nouse ihan niin paljon mitä loppukeväästä. Mutta ei siitä paljoa puutu, joten treeniä, treeniä, treeniä. Ruokavalio on pysynyt siedettävästi hallinnassa, mitään ylitsepääsemätöntä suklaanhimoa en ole kokenut, pizzaa söin, mutta en saanut siitä mitään kiksejä, joten minun puolestani senkin voi jättää kokonaan pois. Proteiinivanukas maistui paremmalta kuin koskaan ennen. Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen koko tähän viikkoon. Mitä enemmän urheilee, sitä paremmin pääkoppa toimii.

Niin, ensi viikko on haasteellisempi, kun on Luminalla päiväkodin aloitus ja pieni kaveri on varmasti sangen järkyttynyt siitä kaikesta, joten pitäisin mieluiten pikkuisen lähettyvilläni kaiken mahdollisen ajan. Toisaalta on omat yövuorot, joiden jälkeen ovat treenit olleet yhtä haukottelua ja tuskaa. Ei auta, nyt on haaste päällä, pakko pystyä. Ihanan hauska pikku yksityiskohta ensi viikossa on myös se, ettei ole ainuttakaan vapaapäivää. Mutta kuka niitä kaipaa........ bläh.

Tästä viikosta olisi muutakin kerrottavaa ja kuvamateriaalikin tarjolla, mutta ne herkut täytyy jättää huomiseen. Toivon saavani unta. Nyt.

maanantai 12. elokuuta 2013

Treenimotivaatio!

Sieltä se taas löytyi :) Kadonnut treenimotivaatio.. tai ei ehkä kadonnut, lomaillut lähinnä ;) Tilannehan tämän laihduttamisen ja fitnessjuttujen kanssa on se, että tammikuu-toukokuu välillä lähti se -11kg. Kesä- ja heinäkuu menivät kyllä treenaamisen suhteen .... hiljaisesti. Kävelylenkkejä tuli tehtyä ja lasten kanssa riehuttua pihalla, jonkin verran vatsaa ja punnerruksia tuli tehtyä kotosalla. Mutta olen niin saamaton kotona jumppaaja, pitää päästä salille tai kuntokeskukseen ohjaajan piiskattavaksi. Joka tapauksessa positiivista tässä on se, että paino on kutakuinkin sama kuin mitä toukokuussa. Ei painonpudotus on ollut pysyvää! Jei :)

Paikallinen uimahalli, jossa käyn salilla, oli kiinni kesäkauden. Siinä suurin syy lorvailuuni.. Nyt kun pojalla alkaa taas kilpauintitreenit niin tulee itsekin lähdettyä salille. Ja toki muutenkin. Tässä pari viikkoa on jo motivaatio huudellut taas, ja olen odottanut, että lähikuntokeskuksen jumppakausi lähtee normaaliaikatauluilla käyntiin ja tietenkin sitä, että uimahalli aukeaa!

Minulla on tässä 8 viikon haaste edessä, lokakuun alussa on ystäväpariskunnan häät, joihin on tavoitteena laihtua jokunen kilo. Joko käytän samaa mekkoa, joka oli päälläni lauantaisissa häissä tai sitten toivon mahtuvani johonkin yhtä kokoa pienempään ;) Mitään erityistä mekkoa ei ole tähtäimessä, vielä... Katsotaan miten 8 viikon kuntokuuri vaikuttaa :D Ainakin kevään aikana hankitut lihakset olisi mukava saada taas löllön alta esiin.

Tänään lähti kuntokuuri/laihdutusoperaatio käyntiin kahvakuulatunnilla. Meinasin pökertyä. Se oli ihanaa :D Aloitin 6kg kuulalla kun ajattelin, etten jaksa tai pysty yhtään mihinkään. Päädyin tekemään viimeiset sarjat 12kg:n kuulalla. Olihan niitä lihaksia vielä vähän tallella :D Tähtäimessä on toki joskus tulevaisuudessa isommat painot, ehkä seuraavaksi 15kg? Ruokavalio koki muutoksen myös, nyt saa kesäherkuttelut jäädä, enempää jätskiä ei pakkaseen osteta ja grilliherkkuja saa taas syödä ensi kesänä. Jääkaapin täytin rahkalla ja raejuustolla. Roopen mummo toi ämpärillisen mustikoita meille! Olin hyvin kiitollinen, sai pakastimen täyteen herkullisia marjoja. Omalta pihalta tulee vähäsen marjoja myös, jos vain jotain saa pakkaseen talvea varten niin hyvä niin. Enemmän kasviksia ja proteiinia lautaselle nyt, samoin marjoja. Hiilareita vähäsen vähemmän, mutta pitää saada tarpeeksi, koska muuten en jaksa tehdä salilla mitään.

Salille mennessä en uskalla edes koittaa penkkipunnerrusta. Keväällä nousi 70kg. Katsotaan sitten jonkun ajan päästä nouseeko sama taas uudelleen :D

Täytyy kyllä myöntää, että aika surutta on tullut mässättyä kaikkea herkkua, mitä on tarjolla ollut. Kotiin en ole paljoa mitään ostellut, mutta rakas leipomistaitoinen anoppini aina välillä hemmottelee meitä kaikella hyvällä ja töissä yövuorot ovat tunnetusti melkoisia "läskivuoroja".. Tosin oli tänäänkin monenlaista herkkua töissä tarjolla, ja ihana ele se on asianomaisilta, mutta nyt oli pakko jättää kaikki väliin. Ok, myönnän, söin muutaman salmiakin, rakastan salmiakin makua <3 Olen aina lapsesta asti fanaattisesti rakastanut salmikkia :D Se maku on yksi parhaimmista mitä tiedän. Lakusta en tykkää sitten toisaalta yhtään :O ja hedelmäkarkit aiheuttavat lähinnä yökkäysrefleksin. (Olen salaa niin ylpeä itsestäni, etten koskenut herkkuihin töissä, enkä ottanut ruokalassa jälkiruokaa! I love food ;D )


Fitnessblogien seuraaminen on suosikkipuuhaani ja rakastan niitä kaikkia motivaatiokuvia ja mietelauseita :D Tässä muutama...

















Oli muuten melkoinen shokkiaamu tänään, viimeiset pari viikkoa ollut pelkkää yövuoroa + sairastuminen = unirytmi aivan hukassa. Kun herätyskello soi 05:30 pomppasin semipirteänä ylös, vaikkakin olin saanut unta ehkä joskus yhden maissa (lääkkeestä huolimatta) ja taapero piti konserttiaan aamuyöstä. Työpäivä meni mukavasti kahvin voimalla, mutta kun lopulta pääsin kotiin ja sain syötyä (kahden munan munakas fetasalaatin kera) niin kaaduin tajuttomana sohvalle. Siitä mies kiskoi ylös mukaansa kahvakuulatunnille :D
Huomenna samaa shokkihoitoa, toinen aamuvuoro putkeen!

Lapsilla alkaa koulu huomenna. Tyttö menee siis toiselle luokalle ja poika vitoselle. Miten minun pikkuiset ovat kasvaneet niin hirmuisen äkkiä?? Onneksi on vielä tuo pienenpieni Lumina <3 Ja mahdollisesti se yksi iltatähti vielä joskus.. :) Ultrasin töissä kahta raskaana olevaa, ihasteltiin pienokaisia ja sukupuoletkin saatiin selville ;) Kieltämättä se vauvakuume alkaa taas puskemaan päälle. Mutta vielä olisi monta asiaa tehtävänä ennen kuin on vauvan aika! Kuten tämä 8 viikon projekti tässä..