tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ikean ale

Tänään oli viimeinen päivä kun Ikeassa oli -15% Family-kortilla jo alennetuista tuotteista. Pitihän sinne lähteä katsomaan mitä kivaa löytyisi :)

Ja löytyihän sitä.. esim.
MALM Lipasto, 4 laatikkoa IKEA Erikoistilavissa laatikoissa on runsaasti säilytystilaa.Se mitä varsinaisesti lähdettiin hakemaan oli tämä Malm-sarjan lipasto. Luminan vaatteiden säilytyspaikkana on tähän asti toiminut hoitopöydän pari laatikkoa. Hoitopöytä on nykyään sellaisenaan tarpeeton, ja aivan väärän värinen (pähkinäpuu tms). Lisäksi neiti omistaa aivan suunnattoman vaatekokoelman (mummi <3), ja kaksi isoa vetolaatikkoa + muutama irtoboksi on aivan liian vähän tilaa neitosen vaatemäärälle. Malm valittiin siksi, että meillä on jo makkarissa isompi Malm minun vaatteitani varten. Meillähän on siis walk in -vaatehuone, joka on tällä hetkellä aika sekasorron vallassa. Itse vaatehuone on iso ja upea, mutta varsinaisia valmiita säilytysjärjestelmiä siellä ei ole koskaan ollut, niiden väsääminen on yksi lukuisista projekteistani :) Lisäksi vaatehuoneessa maalataan vähintään päätyseinä mustaksi, mahdolliseksi jotain muutakin.. 
Otan kuvaa sitten joskus kun sitä projektia aloitellaan. Tällä hetkellä on menossa ruokailutilan päätyseinän maalaaminen :)

Malmin kaveriksi tuli pari Ribbaa. Isomman Malmin yläpuolella on pitkä Ribba, viistokatosta johtuen tällä kertaa päädyttiin kahteen lyhyempään.
RIBBA Tauluhylly IKEA Tauluhyllyyn on helppo vaihtaa uusi kuva aina, kun siltä tuntuu.




Sohvalle ostin Stockholm -tyynyn, tällaisen mustavalkoisen. Aivan ihanan muhkea tyyny, heti teki mieli heittäytyä sen kanssa päiväunille :) !

STOCKHOLM Tyyny IKEA Kauniisti kiiltävä puuvillasametti tuntuu pehmeältä ihoa vasten. Helppo pitää puhtaana. Irrotettava ja pestävä tyynynpäällinen.Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt eteiskäytävälle pientä lipastoa tms, jonka päälle voisi laskea vaikka kotiavaimet sisään tullessa. Ikeasta löytyi tarkoitukseen sopiva, Bissa-sarjan kenkäkaappi. Olisin halunnut kolmelokeroisen, mutta ne olivat kaikki loppu, ja toimitusvaikeuksien vuoksi kuulemma seuraavaksi saatavilla joskus 7.9. jälkeen. Minun kärsivällisyydellänikö pitäisi odotella sinne asti? Ei. Joten päädyin ostamaan kaksilokeroisen. Se ajaa asiansa ihan samalla tavalla, ja saa sitten jokusen kenkäparin sinne piiloon, pois pikkueteisestä viemästä lattiatilaa. Pikkueteisen maalaaminen ja uuden peilin hommaaminen sinne on yksi projekteista, joka odottaa vuoroaan :) Tällä hetkellä siellä on vaaleansiniset seinät (*hrrr*) sekä aika ysärihenkinen palapeili. Tämän hetken suunnitelman mukaan seinistä tulisi tummanharmaat ja peili saisi olla joku peruspeili joko mustilla tai valkoisilla kehyksillä. Ikeasta ei toistaiseksi löytynyt mitään siihen tarkoitukseen sopivaa, kun taas vaatehuoneeseen sopivan peilin löysin, mutta käydään hakemassa se vasta sitten, kun seinät on maalattu ja kaikki valmista peilin kiinnittämistä varten.  Eli tässä se kenkäkaappi.


BISSA Kenkäkaappi, 2 lokeroa IKEA Pitää kengät järjestyksessä ja vapauttaa lattiatilaa.












Mies on jo jonkun aikaa haaveillut valkoisesta nukkamatosta. Sellaisia tarttui Ikeasta mukaan kaksin kappaleihin. Molemmat olivat tarjouksessa, ja niistä sai molemmista tosiaan siis sen -15% vielä lisäksi. Pihi on tyytyväinen ;) Nojoo.. Mutta siis Hampen -sarjan nukkamattoja, isompi tulee makuuhuoneen lattialle ja pienempi makuuhuoneen vieressä sijaitsevan kakkosolkkarin/rokkibaarin lattialle. Meillä on yläkerrassa siis makuuhuone walk in -vaatehuoneineen, wc+suihku ja aulatila, josta tehtiin maalaamalla, tapetoimalla, sisustamalla ja kalustamalla toinen olkkari, joka toimii myös viihdeiltoina rokkibaarina ;) Molempien huoneiden lattiaa koristaa korkeanukkainen Hampen.

HAMPEN Matto, korkea nukka IKEA Tekokuitumatto on kestävä, likaa hylkivä ja helppohoitoinen.Hankintalistalla on myös pidempään ollut lattialamppu olkkariin sohvannurkkaan minulle lukuvaloksi. Ikeasta löytyi tarkoitukseen sopiva nätti valaisin, jossa on sekä ns. lattiavalaisin, että lukulamppu. Kuvasta poiketen meidän versiossa on musta runko, lamppuosat valkoiset. Sopii siis mustavalkosisustukseen täydellisesti :) Tämä on NOT-sarjaa.


NOT Lattia-/lukuvalaisin, ylös IKEA Soveltuu sekä yleis- etä lukuvaloksi. Lamput voidaan sytyttää ja sammuttaa erikseen.Pienemmän sälän osastolta tarttui mukaan esim. tämä musta kynttiläalusta

IDEAL Kynttilänalusta IKEA Pehmeät muovitassut pitävät kynttilänalustan paikoillaan ja suojaavat alla olevaa pintaa naarmuuntumiselta.

valkoisia pöytäkynttilöitä, lapsille parit koristetyynyt, kun niistä niin tykkäävät..
Ruokapöydälle ostin mustavalkoraidallisia tabletteja, sellaisia muovisia tms, jotka saa pyyhkäisemällä puhtaaksi. Näyttävät ihan pirteiltä. Itse taiteilen kaitaliinan ja tablettien välillä, vaihtelevasti käytän molempia. Tällä hetkellä kun taloudessa on taapero, joka kiskoo kaiken pöydiltä alas, on tietenkin kaitaliinat kätevämpiä. Valitettavasti en Ikean sivuilta löytänyt kuvaa tableteista :O Poisto-osastolta tarttui mukaan mustavalkoinen pieni taulu (2e) ja kaksi huonekasvia (0,5e/kpl), jotka toivon mukaan säilyvät hengissä nyt edes jonkin aikaa.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Rannalla

Perjantaina oli tarkoitus lähteä rakkaan ystävän vauvan ristiäisiin Ruovedelle ajelemaan, mutta erinäisten vastoinkäymisten sarja siirsi lähtöpäivän lauantaille. Perjantain aamupäivä oli kyllä kummallinen, kaikki mahdollinen meni pieleen. Katastrofeista selvittiin kunnialla ja illemmalla lähdettiin lasten kanssa rannalle oleilemaan. En ole pitkiin aikoihin (lue: vuosiin) uinut luonnonvedessä, nyt tuli sekin vääryys korjattua. Kylmäähän merivesi (uimahalliveteen tottuneen mielestä) oli, mutta lapset jaksoivat lutrata pitkään. Pienimmäinenkin innostui suuresti, hän on melkoinen vesipeto ollut vauvasta asti. Aina tykännyt vedestä, vauvana jopa nukahtanut suihkussa syliin. Mikäs siinä köllötellessä äidin sylissä, lämpöisessä vedessä <3









Lähi-Prisman pihalta saa uskomattoman herkullisia mansikoita ja herneitä. Meidän perhe pysyy vakiasiakkaina :) Otettiin rannalle niitä evääksi ja kaikki meni. Etenkin herneet tekevät kauppansa. Pienin tykkää herneistä kovasti, osaa jo syödä herneet yksitellen palosta. Mansikoihin suhtautuu vähän epäilevästi, mutta niitäkin söi muutaman kokonaisen.

Uimarannan vieressä on uudehko leikkipuisto ja sen vieressä liikennepuisto. Kummassakaan ei oltu aikaisemmin käyty, liikennepuisto jäi tällä reissulla kokematta, kun siellä olisi pitänyt olla oma kulkupeli mukana. Mutta leikkipuisto oli oikein mainio.







torstai 11. heinäkuuta 2013

Kuvasatoa Wasalandiasta yms

Tänään ajeltiin pitkä matkan Turun seudulta Vaasaan asti. Reippaana kuskina toimi siis isäni, ja mukaan lähtivät minä ja "isot" lapset. Sää suosi, lämpöä ja aurinkoa riitti, lapsilla oli hauskaa ja mammakin kävi heilumassa laitteissa.

Muistan itsekin lapsena käyneeni Wasalandiassa, siitä jäi ihan mukava mielikuva. Onhan se toki suppeampi kuin esim. Särkänniemi, mutta inhimillisten jonojensa vuoksi ehkä mukavampi paikka. Isoille hurjapäille ei kovin montaa laitetta löydy, lähinnä huvipuisto keskittyy pienten lasten viihdyttämiseen. Paras kohderyhmä on mielestäni noin 3-5 vuotiaat, heille löytyy eniten tekemistä. Toki sitä vanhemmillekin ja myös pienemmille hurjapäille.

Wasalandia sisältää mm. ison leikkikentän, jossa meidän pipanat jaksoivat jonkun aikaa riehua. Kiipeilytelineet ja erilaiset trampoliinit olivat suosikkeja.


Mamman suosikki oli koskenlasku, joka piti testata muutamaan kertaan. Loppuhuipentumalasku on tietenkin aivan huikea, myönnän kiljuneeni jonkun verran ;) Toisella kierroksella "tukkimme" pysähtyi hetkeksi laitteen korkeimpaan kohtaan, pienenpieni paniikki iski, että tähänkö nyt jäätiin jumiin tuntikausiksi, yläilmoihin. Onneksi pysähdys oli vain hetkellinen ja matka jatkui.






Kauhutalo oli ihan hieno. Suosituksena oli, ettei alle 10v lapset käy siellä. Poika 11v tykästyi, eikä pelännyt, mutta tyttö 8v säikkyi kauhujuttuja ja roikkui kädessä koko kierroksen ajan. Itse en pelästynyt kertaakaan mitään. Johtunee siitä, ettei nämä kauhujutut ole erityisen vieraita itselleni ;D












keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Grr!

Se tunne, kun kirjoitat pitkän tekstin, painat jotain väärää nappulaa ja teksti katoaa! Eih. Epätoivo. Kello on kohta puoli kaksi yöllä. Olen ollut yövuoroissa, tai jopa muutaman ilta+yövuoron tein ja unirytmi on aivan päin p****ttä taas. Onneksi on Imovane keksitty. En tiedä miten selviäisin tästä elämästä ilman.

Kesäkuun kuulumisia piti kirjoitella. Koko kuukausi meni jotenkin ohi, johtuu siitä, että työelämän intensiivisyys ylläpitää jatkuvaa hektistä olotilaa jopa vapaa-ajalla. Ikään kuin olisi hälytysvalmiudessa jatkuvasti. Eräänkin yövuoron jälkeen menin nukkumaan, heräsin kellon soittoon ja aloin etsimään vaatteita ja tavaroita sitä varten, että pitää lähteä aamuvuoroon töihin. Niin, kello kolmelta iltapäivällä. Mies on nyt lomalla pari viikkoa ja itsellänikin on työvuorojen vaihtamisen johdosta pari kevyempää työviikkoa tässä, joten pystyy vähän irtaantumaan sairaalamaailmasta ja keskittymään olennaiseen.

Juhannus meni mukavasti. Aattona oltiin kotosalla perheen kesken ja juhannuspäivänä suunnattiin miehen kanssa mökille kaksistaan. Ihana huomata, että meillä on edelleen hauskaa yhdessä. Seuraava parisuhdeajanvietto on ensi viikon Ruisrock. Kahden päivän liput tuli hankittua, toivottavasti sää suosii. Ei tämän ikäisenä enää jaksaisi rypeä missään mutavellissä kahta päivää. Esiintyjistä odotan ehkä eniten Hurtsia. Viime keikka teki minuun niin suuren vaikutuksen, että odotukset ovat todella korkealla. Musiikki on kaunista, laulajan karisma aivan huikea ja miehet ovat selkeästi asialleen omistautuneita ja panostavat myös live-esiintymiseen.

Biiseistä itseeni kolahtaa parhaiten tämä




Livenä tämä sai kylmät väreet juoksemaan pitkin kroppaa. Niin kaunista!

Viime kesänä ei yövytty mökillä kertaakaan, Lumina oli niin pieni vielä, että meni koko kesä muutenkin ihan sumussa, ja jäi mökkeilyt vähiin. Tänä kesänä otetaan vahinko takaisin.

Mökillä parasta on takka. Suosikkimökkiaktiviteettini on öinen lukutuokio takkatulen ääressä. Ostin kasan kirjoja täksi kesäksi, ja olen tainnut ehtiä jopa yhden lukemaan ihan alusta loppuun kokonaan, loput ovat vielä kesken tai avaamatta.























Lisäksi tietenkin kaunis suomen luonto ja meren läheisyys ovat huippujuttuja mökkeilyssä. On ihana istua yöllä terassilla tai meren rannalla kuunnellen luonnon ääniä. Viikonloppuisin tosin viikon luontoäänenä toimii naapurimökin bilejengin örvellys... :D




                   

Lapsetkin rakastavat mökkeilyä. Lumina viihtyy hyvin luontoa tutkimassa, eli syömässä kaiken mitä käsiinsä saa :) Isommat pelailevat sulkapalloa, mahdollisuuksia mukaan voivat kalastaa, piirtelevät, ja kuvailevat omatekoisia seikkailuelokuvia.

                                                                                                                                                                      Juhannuksena päädyin miehen taiteellisen silmän kohteeksi, oli pieni "photoshoot" meneillään. Ei minusta mallia tulisi mihinkään kuvauksiin, ei pokka pidä :D

Jokunen ihan onnistunutkin otos oli mukana.  Tässä esimerkkejä.






Kuohuvalla juomalla juhlistettiin juhannusta ja kahdenkeskistä iltaa.






Ja kuviin pääsi mukaan tietenkin rakas, ihana aviomieheni. Kaunein olento maailmassa, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin!