perjantai 25. toukokuuta 2012

Kesä kolkuttelee jo ovella. Muutama todella helteinen päivä on koettu, mikä itselleni aiheuttaa ongelmia vauvan pukemisen suhteen. Eihän tämä ole kuin vasta kolmas kevätvauva, pitäisi ilmeisesti muistaa ja tietää miten sellaisten kanssa toimitaan, mutta viime kerrasta on niin pitkä aika, että ihan kuin olisi kaikki uutta taas.. :P

Pikkuneiti sai nimekseen Lumina 28.4. Kummeja on 6, ihania ihmisiä kaikki ja toivottavasti Luminan elämässä mukana tiiviisti. Nimi valittiin kolmen vaihtoehdon joukosta, joista kaksi kamppailivat ihan loppumetreille asti. Päädyimme Luminaan nimen merkityksen ja harvinaisuuden vuoksi.  Neiti on nimensä veroinen ihana vauva, joka valaisee kaikkien elämää päivästä toiseen <3 Hymyilee suloisena pitkin päivää ja nukkuu pitkät yöunet. Muutama viime yö on menty 21/22-06 -linjalla, mikä on aivan uskomatonta luksusta.

Asuntokuumetta vähän pukkaa. Asutaan vuokralla rivarissa tällä hetkellä ja ensimmäistä kertaa ikinä itselläni on herännyt halu ostaa ihan ikioma asunto. Muutamassa esittelyssä ollaan käyty, mutta vielä ei ole mitään sopivaa osunut kohdalle. Yksi aivan ihana oli, mutta valitettavasti meidän pesueelle liian pieni :/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti