Tänä aamuna saattelin isot lapset koulutielle. Uusi koulu jännitti molempia, nythän muuton myötä vaihtui koulukuviotkin aivan toisenlaisiin mitä oli suunnitelmissa. Ainut asia, joka itseäni koulun vaihtamisessa harmittaa on se, että Norssissa oli valtavat kielenopiskelumahdollisuudet, kun taas tämä uusi koulu on aivan "normaali", mutta eiköhän kielellisesti lahjakkaat lapsoseni vielä itselleeni hyvän kielitaidon saa opiskeltua :)
Luna meni siis ensimmäiselle luokalle. Jännittyneenä ja äitiä kädestä pitäen käveltiin luokkaan, mutta sitten mentiinkin jo reippaana istumaan ja kuuntelemaan opettajaa. Voi sentään, että oli jännä hetki minullekin. Psyykkasin itseäni olemaan itkemättä ja onnistuinkin. Ihana, reipas ekaluokkalaiseni näytti jo niin isolta tytöltä siellä muiden joukossa. Luna on fiksu ja sosiaalinen, en epäile hetkeäkään ettei pärjäisi koulumaailmassa. Heti ekana päivänä oli jo saanut kavereita ja muutenkin kaikki oli sujunut hyvin.
Roopen puolesta jänskätän myös, meni neloselle uuteen kouluun, se ei olekaan enää ihan niin simppeliä kuin aloittaa ekaluokka, joka on kaikille uutta ja ihmeellistä. Roopekin on fiksu ja reipas, että eiköhän pärjää hienosti. Mamma vaan murehtii kaikenlaista...
Pikkuisin pirpana oli mukana viemässä isoja sisaruksia koululle ja katseli silmät suurina ympärilleen, mutta ei hermostunut ihmislaumasta ollenkaan.. Mielessäni mietin, että ehkä Lunan koulunaloitus on siksi itselleni helpompaa mitä Roopen koulunalku aikanaan oli, että kyseessä on keskimmäinen lapsi, ei ole se ensimmäinen, eikä viimeinen, jonka saattelen koulutielle. Ensimmäisen kanssa on suuri haikeus pikkulapsiajan loppumisesta ja herää myös erinäisiä ajatuksia ajan nopeasta kulumisesta ja omasta vanhenemisesta. En halua vielä edes miettiä sitä, minkälaista tulee olemaan se, että saattelee sen viimeisen pikkuisen koulutielle eikä enää ole vauvaa tai taaperoa kotona, vaan kaikki ovat isoja koululaisia. Onhan ekaluokkalainen toki vielä pieni ja se pitäisi myös aina muistaa, että vaikka onkin koulussa niin ei silti ole vielä ISO. Mutta kyllä se pikkulapsiaika on niin ainutlaatuista ja menee niin äkkiä. No, vauva 5kk ei vielä kouluista tiedä mitään, joten tässä on 7 vuotta armonaikaa kuvitella itsekin olevansa vielä suhteellisen nuorekas ja iloita lapsen kanssa kaikesta uudesta ja ihmeellisestä mitä eteen tulee.
Luna aloitti jalkapalloharrastuksen tänään. Koska on hyvin liikunnallinen tyttö vietiin hänet kokeilemaan futista ja hyvin meni. On todella innoissaan pelaamisesta ja ehdottomasti haluaa jatkaa harrastusta. Täällä uudella paikkakunnalla on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia, joita olen itsekseni ja lasten kanssa läpikäynyt, ja onhan lapsilla monenlaisia toiveita, mutta resurssit (lähinnä aika) ei anna myöden toteuttaa aivan kaikkea, joten valitaan niitä realistisia, kivoja vaihtoehtoja. Roope jatkaa kilpauintiaan, tänä syksynä on treenit kahdesti viikossa ja kisojakin on luvassa jonkun verran. Uinti on lajina erittäin sopiva ja miellyttävä rauhalliselle, mutta liikunnalliselle pojalle, joka ei rajusta joukkueurheilusta niin välitä. Siskonsa on luonteeltaan rämäpäisempi ja enemmän "kuuma-kalle", joten mielenkiinnolla odotan minkälaisia tilanteita kentällä vielä syntyy :) Ihanat lapset minulla, olen niin ylpeä ja onnellinen pienokaisistani joka päivä <3
Ilmassa on nyt selvästi syksyn tuntu ja tuoksu. Ihanaa! Kaivoin kasan kynttilöitä esiin eilen ja levitin ne ympäri olkkaria. Tunnelmallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti