tiistai 26. elokuuta 2014

Rv 37+5

Viimeisiä raskausviikkoja viedään ja syksykin on saapunut :) Vettä on satanut monta päivää putkeen, ihanaa!
Olen ehdottomasti syksyihminen. Vesimäärä ei haittaa yhtään, mielelläni kuuntelen sateen ropinaa peltikatolla tai teen pieniä kävelylenkkejä ja kastun läpimäräksi. Syksyn harmaus on kaunista.

Neuvolalääkärin vastaanotolla kävin viime viikolla, kohdunsuulla on edistystä tapahtunut, mutta epäilen, ettei tämä tosiaan synny ennen laskettua aikaa. No, saa nähdä. Eilen katsoin kakkoselta jotain synnytysohjelmaa ja vähän tuli sellainen olo, että voisikohan tämän vielä jotenkin perua :D Synnytys on tietysti mielessä joka päivä, aina kun tulee kovempia supistuksia toivon, että ne jatkuvat ja pääsisi jo lähtemään synnärille. Toisaalta jännittää.

Onneksi opiskelut jatkuvat taas ensi viikolla. Tiukka syksy on tulossa, paljon asiaa. Toiset lähtevät loppusyksystä harjoitteluun, minä jään vauvan kanssa kotiin siksi aikaa ja koitan suorittaa samaisen harjoittelun sitten keväällä. Joka tapauksessa teoriaosuudet etenee aikataulun mukaan. Kunpa valmistuminen ei viivästyisi hirveän pitkälle. Tällä hetkellä ykkösajatuksena olisi olla äitiysneuvolan täti jonain päivänä ;)

Tympii, kun ei pääse liikkumaan sitäkään vähää mitä ennen. Uimaan ei saa enää mennä näillä viikoilla tulehdusriskin vuoksi, salille en ole päässyt kun sitkeä flunssa on vaivannut parisen viikkoa ja olo on muutenkin kuin milläkin sotanorsulla. Väsyttääkin jatkuvasti, pitäisi varmaan HB mittauttaa taas. Edellisellä kerralla oli tipahtanut lukemiin 105, mutta Obsidanilla sai nousemaan takaisin 128:n tuntumaan. Ja voin kertoa, että Obsidan ei todellakaan sovi minun mahalleni.

Vauva tuntuu edelleen pienemmältä mitä isosiskonsa oli muutama vuosi sitten. Maha on iso, mutta Luminaa odottaessa oli vielä isompi. Kaikkien käyrien ja arvioiden mukaan on keskikokoinen, lasketun ajan tienoilla siinä 3,5kg.

Viimeiset piinaavat viikot siis jatkuvat... vadelmanlehtiteetä ostin, akupunktio- ja vyöhyketerapiapisteet on tiedossa ja kaikenlaisia muitakin keinoja voi käyttää synnytyksen käynnistämiseen. Eipä niistä kyllä mikään taida toimia. Huooooh.