lauantai 21. heinäkuuta 2012




Nyt ollaan uutta kotia saatu laitettua jo pitkälle valmiiksi, puuttuu enää listoja sieltä sun täältä, yläkerran wc+suihku pitäisi pestä lattiasta kattoon ja loput tavarat vanhasta kodista pitäisi vielä raahata tänne uuteen kotiin. Nyt kun ollaan jo periaatteessa kotiuduttu uuteen paikkaan ei enää yhtään huvita käydä vanhassa kodissa ja raahata tavaroita, muutto on jo oman pään sisällä henkisesti tehty. En erityisesti nauti tavaroiden roudaamisesta ja jätesäkkien kanniskelusta. Onneksi on ollut koko tämä kuukausi aikaa, olen ehtinyt karsimaan tavaraa aika reippaasti, ollaan viety kaikenlaista ylimääräistä kierrätykseen ja osteltu uutta kivaa tilalle.

Isompien lasten huoneet laitettiin aivan uuteen uskoon. Roopen huoneesta revittiin tapetit pois seiniltä, seinät hiottiin ja maalattiin, lisäksi pisimmälle seinälle hommattiin aivan mahtava Darth Vader -tapetti:



Tapetti tilattiin www.photowall.fi -sivustolta, olihan se hintava, mutta kyllä on hintansa arvoinen :)

Lisäksi Roope valitsi tummanharmaan, kivennäköisen laminaatin huoneeseensa. Loput seinät on maalattu vaaleansinisellä ja ikkunaseinä valkoisella. Pojalla on niin hieno huone, että melkein haluaisin omia sen itselleni :)


Luna puolestaan valitsi ihanan tyttömäisen perhostapetin ja kauniin hempeän vaaleanpunaisen maalin. Lisäksi hänen huoneessaan on portaikon alapuolella "ylimääräistä" tilaa, tästä tilasta tehtiin ns. sisäleikkimökki. Rakennettiin gyproc-levyllä seinä, johon tehtiin ikkuna- ja oviaukot. Seinä tapetoitiin samalla tapetilla mitä meillä on yläkerrassa, sellaista tiiliseinän näköistä, kohokuviolla. Huoneessa oli hyväkuntoinen vaalea laminatti lattiassa, sitä ei lähdetty muuttamaan.

Yläkerran makuuhuoneeseen tuli mustaa tapettia, jossa hopeanvärisiä puita ja tuota tiiliseinätapettia.
Muutoin yläkertaan ei olla tehty vielä muuta. Haluaisin yhden seinän tummanharmaaksi, mutta voi olla, että alakerran remontoinnissa on ollut ihan tarpeeksi puurtamista eikä vähään aikaan jaksa mitään maalaushommia :)

Vauvaneiti on kehittynyt erittäin huimaa vauhtia! Nyt 4,5kk:n iässä hän kierii pitkin lattiaa sujuvasti ja on alkanut myös ryömimään, lähinnä pää maassa ja peppu pystyssä. Välillä näyttää siltä kuin hän melkein olisi nousemassa konttausasentoon, mutta ei vielä ihan tajua miten se tehdään, eikä tässä iässä tietenkään tarvitsekaan :) Pikkuinen on maistellut maissisosetta ja -velliä (suurta herkkua!), perunaporkkanasosetta, kukkakaalisosetta ja päärynäsosetta. Päivässä syödään noin puolen purkillisen verran sosetta, iltapalaksi maissivelli ja loppuaika menee edelleen rintamaidolla.

Vesisadetta on riittänyt täällä päin. Sisänsä tylsää, kun isäntä viettää viikonloppua polttareidensa parissa, isot lapset ovat isiviikonloppua viettämässä ja ollaan vauvan kanssa kaksistaan. Ulkoilu on jäänyt vähän vähille rankkojen sateiden takia. Tänään satoi aikaisesta aamusta noin viiteen asti, jolloin lähdettiin Prismassa käymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti